Hazard 4 Evac Plan B Sling

Tuotetta ei ole tällä hetkellä saatavilla

Tuotetunnus: 790 Osasto:

Kuvaus

Vähän kuin puolikas reppu, mutta monikäyttöisempi kuin olkalaukku. Vastaaviin laukkuihin verrattuna mukavampi kantaa ja fiksummilla taskuilla. Pitkulaiset laukut yhden leveän hihnan varassa selkään heitettynä ovat muutaman viime vuoden aikana yleistynyt näky kaikenlaisten erikoistoimijoiden ja palkkasotilaiden käytössä, mutta sittemmin tavallisetkin kuolevaiset ovat näitä omineet. Alkuperäinen idea on ollut pakata pieni määrä ruokaa, vettä, lippaita, lääkintä- ja huoltotarvikkeita sun muuta välittömästi tarpeellista tavaraa laukkuun, jonka saa helposti vedettyä mukaan vaikka palavasta ajoneuvosta ulostautuessa. Me ollaan sen verran avaramielisiä, ettei käydä sanelemaan mihin jotain kassia pitää käyttää. Vinkkinä kuitenkin, että esimerkiksi joogamatto tai pienehkö kameran kolmijalka kulkee tällaisessa pahuksen näppärästi. Tilan voi myös jakaa irrotettavalla väliseinällä, jos pituus ei ole tarpeen. Ominaisuudet Leveä ja pehmustettu olkavi

Arviot

Tuotearvioita ei vielä ole.

Kirjoita ensimmäinen arvio tuotteelle “Hazard 4 Evac Plan B Sling”