Ruotsalaiset lumipuvun housut ylijäämä

Tuotetta ei ole tällä hetkellä saatavilla

Tuotetunnus: 733 Osasto:

Kuvaus

Ruotsalaisen lumipuvun housut ovat yksinkertaiset, helpot ja kestävät. Ja lähes valkoisetkin! Yksinkertaiset puuvillaiset naamiointiin tarkoitetut päällihousut, jotka puetaan kenttähousujen päälle. Housuissa on vyötärönkiristys narulla ja halkio sepaluksen ja kylkitaskujen kohdalla. Ei siis omia taskuja, vaan halkio, josta pääsee alla olevien housujen taskuihin käsiksi. Lahkeensuista löytyvät nappikiristykset. Housujen väri ei ole aina ihan vitivalkoinen – tosi moni on enemmän harmaan tai kellertävän puolella kuin puhtaan valkoisen. Näillä pystyy silti maastoutumaan lumeen . Kun me oltiin pieniä ja ammuttiin airsoft-aseilla, oli kaikilla kellansävysiä ruotsalaisia lumipukuja, eikä me toisiamme nähty, sokkona roiskittiin enimmäkseen. Kokosysteemi Koot eurokokosysteemin mukaan. Ihan ekana kantsii kuitenkin muistaa, että kyseessä on lumipuvun housut. Lumipukua käytetään enimmäkseen silloin, kun maassa on lunta. Kun maassa on lunt

Arviot

Tuotearvioita ei vielä ole.

Kirjoita ensimmäinen arvio tuotteelle “Ruotsalaiset lumipuvun housut ylijäämä”